Päivä 18 | Auckland - HKG - Pariisi - Helsinki

Se on aamulla sitten loppuitkua vaille. Tosin teen Pian, Jyrkin ja Penan kanssa pienen citykierroksen ennen kuin otamme taksin lentokentälle. Muut suuntaavat Aucklandin keskusmuseoon. Ja kauas on pitkä matka…. ainakin Aucklandista Helsinkiin. Tulee se sieltä kuitenkin. Vähän nopeamminkin olisi tullut jos emme olisi lentäneet Pariisin kautta… ;) … mutta se oli se Macaun hinta, jossa olimme mennessä päivän. 

Kiitos Anne, Aikku, Kirsi, Pia, Terhi, Sirkkis, Jyrki, Matti, Pena, Seppo hienosta lammasmaan matkasta. Sen auringolla on hyvä mennä kohti Suomen kaamosta ja joulua. 

---

Hyvää Joulua ja Matkakasta Uutta Vuotta. Ja ne tulevan Vuoden matkat ovat sitten otsikolla, PeterPanMaailma. HolyCow ammui juuri viimeisen matkansa. Over and out. Blogi on sulkeutunut.

T. Peter :]

Päivä 17 | Lake Tekapo - Chirstchurch - Auckland

Uuden Seelannin City-pingviinit asuvat täällä. Antarctic Centerissä, jonne kävelymatka lentokentän terminaalista.

---

Kaikella hauskalla on yleensä loppu. Niin tälläkin matkalla. Eli tänään viimeinen ajopäivä, toijotien palautus ja lento Aucklandiin. Matkaan pääsemme taisteltuamme kiinalaisten kanssa aamiaisesta. Hotellissamme on me ja kaksi bussilastillistaa kiinalaisia… ja tungokseen tottuneet aasialaiset osaasvat pitää puoliaan ihan eril lailla kun me autiossa tuvissa kasvaneet suomalaiset… :)

Piruntorjuntabunkkerissa, Christchurchissä Sirkkis ja Kirsi katoavat Polar Centrin jäätiköille. Me muut käymme vähän shoppailemassa. Halvaksikin tulee kun tavoittelemamme outletti on kiinni. Viikonloput ovat Uudessa Seelannissa aika lailla viikonloppuja. Mutta lentokenttä ei onneksi ole kiinni. Ja matkatavarammekin saamme mukaan suolaisella 70NZD lisähinnalla. Halpisyhtiöt kuten tämä JetsStar ovat viheliäisiä. Lipun hintaan ei kuulu matkatavaraa, ja joku kohta lippuja tilatessa on jäännyt ruksaamatta. Eikä lento muutenkaan ei ollut mikään halpis. Itseasiassa paljon Air Newzealandia kalliimpi matkatavaroilla. Mutta ei niin huonoa, että ei jotakin erinomaista. Minulla on jo ennestään JetStarin oksennuspussi enkä osanut katsoa sillä silmällä. Seppo onneksi osasi ja nyt kokoelmissani uusi excotic oksennuspussi (käyttämätön ilman sisältöä).

Uusi Seelanti on monessa suhteessa kuin pikkuamerikka. Myös siinä että ravintolat sulkevat aikaisin. Kello on 9 illalla kun kirjaudumme hotelliimme ja ravintolavaihtoehdot ovat rajalliset kun tulemme suihkuista varttia myöhemmin. Varsin kelpo ruokaa kuitenkin saamme… ihan hotellin kulmalta reippaan musiikin kera. Matkan viimeiset lampaat katoavat kiduksiimme 80-luvun diskohittibiisien säestyksellä… :)

---

Joulu tulee täälläkin. Mutta suksien sijaan yksi ykkösmyyntihitti ulko-olemiseen on pihagrilli… :]

Päivä 16 | Dunedin - Mt. Cook - Lake Tekapo

Joku on tuonnut myös tähän maahan pari 'hevoshorsman' siementä. Aikku Terhi, Pia, Anne, Pena, Kirsi ja JyrkiBoy valmistautuvat nojaamaan tuuleen. Sirkkiksellä menossa valokuvalliset harrastukset… :]

---

Yöllä näen pingviiniunia. Olen kuitenkin jossakin muualla kuin Uudessa Seelannissa… jollakin napajäätikölla jossa kasvaa palmuja… että sillä lailla. Tosin tässä maassa kasvaa kyllä palmuja. Mutta palmuista riippumatta Toijotamme huruttavat 0830 ja vajaata tuntia myöhemmin olemme jollakin vanhalla rautatieasemalla aamiaisella. Yap, Uusi Seelanti on kuin monet latinalaisen maat. Kiskojen annetaan pikkuhiljaa maatua. Totuus löytyy täälläkin kumipyöriltä. Planeetta maan asukkailla on liikaa öljyä käytössään ja se on aivan liian halpaa… :]

Rannikko on orastavaa aurinkoa. Sisämaa puhdasta pilviä, ja kun tulemme Mt. Cookille sataa sataa ropisee ihan kunnolla. Päätämme jättää suunnitelmissa olleen patikkaretken ensi kertaan ja tyydymme matkamuisto shoppailuun ja huikopalaan. Mt. Cookin huippu on niin ikään tukevasti pilvessä. 

Lake Tekapolla, joka päivän päättäri, teemme sen sijaan pienen patikkaretken turkoosin Lake Tekapon rannoille (kylällä ja järvellä sama nimi :) … ja tuulikin on hyvä, jopa niin hyvä että siihen voi välillä nojata. Lake Tekapossa on virallisten kirkonkirjojen mukaan 215 asukasta. Silti sieltä löytyy tusina majoituslaitosta, sekä kiinalainen, japanilainen ja thaimaalainen ravintola sekä neljä ns. tavallista vaihtoehta lampaalla ja pihveillä. Päädymme thaimaalaiseen.

---

 Tessu lasten liukukeinussa… lapsellista sanon minä… ja noh, taisin olla siinä ensin jos ihan tarkkaan muistelen.

Lake Pukaki, 2x toijota ja Etelän Alpit.

Lake Tekapossa on myös nähtävyys. Vanha kirkko.

Tämä lentokone oli se ensimmäinen joka teki lumilaskeutumisen Mt Cookille. Vuosi oli 1952.

On jäätelö hyvää kun kaksin syö. Kysy vaikka Jyrkiltä ja Pialta.

Päivä 15 | Te Anau - Dunedin

Uuden Seelannin etelä-saaren eteläisin piste numero 1... ainakin eteläisin mihin autolla pääsee asvalttia pitkin.

Uuden Seelannin etelä-saaren eteläisin piste numero 2... ainakin eteläisin mihin autolla pääsee.... ja SlopePoint ihan virallisesti eteläisin. Ja jos Uusi Seelanti sijoitettaisiin vastaaviin leveyspiireihin pohjoiselle pallonpuoliskolle. Niin toinen pää olisi Espanjan Malagan kohdalla ja toinen pää Ranskan Lillen kohdalla.

---

Long pitkä päivä. Pingviinijahdissa siellä ja täällä ja niitä myös nähtiin. Maailman harvinaisin pingviinilaji Yellow Eyed Penquin asuu täällä ja vain täällä ja näimme muutaman. Maailman pienin pingviinilaji Blue Penquin asuu myös täällä ja Australiassa ja näimme noin sata.  Ne uivat pesäkoloillensa ihan Dunedinin kupeessa joka ilta kun aurinko laskee. Ja kun aurinko laskee täällä vasta yhdeksän jälkeen ja viimeinenkin ravintola lopettaa ruuan tuottamisen kymmeneltä, niin tarkoitti se sitä että saimme nauttia herkullisen McDonalds dinnerin yhdentoista korvilla kun takaisin kaupungissa… mutta balanssi säilyy kun eilen oli gurmee italialaista… :]

Tänään kohdalle osui myös Uuden Seelannin eteläsaaren kaksi eteläisintä pistettä. Bluff joka puhdasta bluffi ja sitten se todellinen. Vähän niin kuin Etelä-Afrikassa kävijöille annetaan ymmärtää että Cape Hope on Afrikan eteläisin piste vaikka se todellisuudessa on Cape Agulhas. Makuasioista voidaan aina kiistellä ja kiistellään mutta Uuden Seelannin kaakon kulman tiet ja maisemat ykköstä. Jos olet ajanut Irlannin rannikoita, niin hyvin paljon samaa. Avaraa hulppea vihreää kumpumaisemaan korkeilla kallioleikkauksilla.

Dunedin oli myös minule uusi tuttavuus. Jostakin olin saanut mielikuvan, että se on unelias kalastajakylä kun se todellisuudessa on viriili yliopistokaupunki. Otago Penisula yllätti yhtä lailla. Se kun oli 40km… etukäteismielikuvissa noin 4. Ja kertyi niitä kilometrejäkin tänään selkeästi enemmän kuin minään muuna päivänä… 600 ja rapiat. Että sillä lailla. Ja aamulla tavataan toijotien luona 0830.

---

Meillä matkassa myös toinen synttärisankari. Anne täytti toissapäivänä 29 ja Matti tänään 79. Kun tulee 85 mittariin, niin suunnitelmissa on vaihtaa moottoripyörä trikeen.

Tauko tanssit... tällä taukopaikalla pikku lava tarjolla. Aikku ja Anne valssaamassa.

Tämän laitumen kun delhiläinen citylehmä näkisi, niin saattaisi kuolla pystyyn kateudesta vihreänä.

Yellow Eyed Penquin... tämä maailman harvinaisin pinviini ja se elää ainoastaan Uudessa Seelannissa.

Ja nämä kaverit kuuluvat Blue Penquin -kastiin, joka maailman pienin pinviini. Suomalainen varis on noin samaa kokoluokkaa.

Ja näitä riittää... tosin ei enää niin paljoa ainoastaa 7kpl 1 asukasta kohden. Eli täällä 32 miljoonaa lammasta.

Päivä 14 | Queenstown - Milfords Sound - Te Anau

Happy Christmas... tälläkin voi tietty osallistua lammaskuvakilpailuun ja ihan oikeitakin taustalla. Tolpan nokassa istuva saattaa päätyä kotikuuseen... :)

---

Kuningattaret tuskin heräävät kovin aikaisin edes Queenstownissa!? Tiedä häntä miten se sellainen meihin liittyy mutta 0838 liikkeellä kuitenkin ja suuntana yksi maan suurimmista luontonähtävyyksistä, Milfords Sound. On se upea… varsinkin jos ei ole Norjassa liikaa pyörinyt. Jos on niin sitten vuono vuonojen joukossa… :] 

Mutta Milfords Sound -vuonosta riippumatta päivä taas täynnä toinen toistaan hulppeampaa maisemaa Queenstownista alkaen. Ja tänään ajamme ilmeisesti sitä kaikkein upeinta Uutta Seelantia, jos sellaista nyt erikseen voi nimetä. Lumihuiput ainakin koristavat reittiämme paljonkin. Ja kuvaamaan on tietty pysähdyttävä tuon tuostakin.

Milfords Soundissa laivalle pariksi tunniksi. Ja paljon upean maiseman lisäksi merta, pingviinejä, hylkeitä, vesiputouksia ja makrilleja. Te Anaussa, yöpaikassamme osoite on La Dolce Vita. Ja ainakin oman kokemuksemme perusteelle suosittelen jos liikut kulmilla. Keittiössä aitoja alan ammattilaisia ja ruoka sen mukaista… ja paikan isäntä osaa ottaa asiakkaansa aitoon itailaiseen tapaan italialainen kun on… :)

---

Etelä-Saaren maailman kuulut Kea -kuvaajat, J.Kupu ja K.Gerstin työssään. 

Merille. Aluksemme Milfords Soundin satamassa.

... ja sitten merellä. Aikku keskittyy kahviinsa ja Kirsi maisemiin...

Iltapäivätorkut... hylkeet lepuuttavat suurimman osan päivää ja paikallinen kalliokiipeilijä... !?

Ei nut ihmeellinen mutta päivän paras pingviinikuvani silti.

Sirkkis tekemässä Matille Matin elämän ensimmäistä tatuointia päivällistä odotellessa.

Päivä 13 | Queenstown

Ryhmä Kiwissä... tämä Kiwi osa Queenstownissa Gondolan ala-asemalla.

---

Tänään ohjelmassa kulmilla kulkemista. Aamiaiselta kujemme Queenstownin Gondolalle joka vie meidät jokustametriä kaupungin yläpuolelle… ja jälleen on edessämme enemmän hulppeaa maisemaa kuin sielu pystyy sulattamaan. Tässä kaupungissa Pohjanmaan tasangot ovat todellista eksotiikkaa. Varsinkin etelä-saari on jotakin missä tasankoja ei juuri ole Chirstchurchin ympäristöä lukuunotamatta.

Gondolaretkeltä Arrowtowniin, joka oli 1860 -luvun kultaryntäyksen keskus tässä osaas maapalloa. Ja mikä hauskinta, suuri osa keskustan alkuperäisestä asusta on tallella. Tosin vähän enemmän turistic kuin 1800 -luvulla, mutta tallella. Ja kultaakin on vielä tallella. Vuokraan Arrowtownin museosta muutaman vaskooliin ja painamme joen rantaa. Seppo joka ryhmämme pro kullankaivaja näyttää miten toimitaan ja sitten toimintaan. Ja tulee sitä, KULTAA! Seppo löytää tietty ensimmäiset hiput, mutta heti kohta me muuta perässä. Ja loppusaldo on noin kaksi tusinaa hippua. Ei sillä nyt vielä rikastumaan pääse, mutta kultakuume selvästi tarttuu melkein jokaiseen.

Benji -hyppy kuume ei sen sijaan leviä kultakuumeen lailla. Eilen meitä oli vielä päivällisellä 4 hyppääjää mutta tänään enään yksi. Seppo, Jyrki ja minä olemme kaikki chikeneitä. Anne on ainoa joka ei jänistä ja tekee mallikkaan hypyn vaikka tukka ei kastukkaan… :) … tommoosia ne poijaat on. Paukutetaan kyllä henkseliä, mutta ei sitten muuta… :) … mutta joo, en tiedä mikä tuossa benjissä on. Ajan kyllä moottoripyörällä tuhatta pieniä mutkateitä polvi maassa, joka paljon vaarallisempaa. Mutta kun pitäisi laittaa turvallinen kuminauha nilkkoihin, niin pää sanoo ei ei ei. Ota siitä sitten selvää. Mutta kaikki kunnia Benjistä Annelle, joka muuten tänään täytti 28 vee… ja näyttää ihan 26 vee.

---

Terhi, Matti ja minä Gondolassa matkalla taivaisiin.

Kirsi onnellisena... ja niin se taitaa olla, että kulta tekee naisen onnelliseksi... ainakin osittain... :)

Aikku keskittyy... ja kannatti. Tuli monta hippua.

Tämä ihan oma löytämää kultaa, joka päätyy kotiin omalla kullalle, RanskanIhmeelleni Martinelle.

Ainoa rohkea joukossamme. Anne 28 vee matkalla alas... tai ylös kuminauhat nilkoissa.

Benji -hyppääjät kalastetaan kumiveneeseen hypyn jälkeen. Eli tässä ainakin Anne matkalla alas.

Päivä 12 | Fox Glacier - Queenstown

Aamulla nokka kohti maan adrenaliiniksekuksena tunnettua Queenstownia. Aamusää ei paljoa anrenaliinia nosta. Enneminkin kaurismäkeläistä harmaata harmoniaa harmaan taivaan alla, mutta onneksi toijotamme sisällä paistaa aina aurinko. Ja muutama kivikin tulla pulpsahtaa molempiin tojotiin kun sopiva rantakohdalla vähävetisenä ajankohtana… siis rannalta poimittua. 

Eli tänään enimmäkseen siirtymäpäivä… kivirannan lisäksi stoppi, vesiputouksilla, parilla näköpaikalla ja lohenkasvattamolla. Kiinalaisia, joita on paljon ja jokapaikassa lohialtaat ehkä puhuttelevat, mutta suomalaiselle lohi on lohi. Jotakin mitä meillä on joka paikassa. En tiedä kuvittelenko, mutta tekee mieli väittää, että sen parin vuoden aikana jona en ole täällä käynnyt, kiinalaisten turistien määrä on kasvanut kohisten… ja veikkaan, että suht. valistunut veikkaus on, että kiinalaisten määrä tulee edelleen kasvamaan kohisten.

Maisemissa ei ole tänäänkään valitamista vaikka kaikki huiput pilvessä ovatkin… ja tiet ovat hauskoja jopa autolla ajettaviksi. Ei tietty haittaisi vaikka leveyttä olisi vähän enemmän. Aika usein meidän tojotienkin leveys täyttää kaistan eikä mitään pientareita olo. Todellisia sissejä ovat ne jotka lähtevät polkupyöräilemään Uuden Seelannin kapeille ja mutkaisille teille. Useimpien teiden leveys kun ei riitä yhdelle filarille ja kahdelle autolle. Fillariturismi on täällä aidosti vaarallista.

Queenstown on kohdalla hyvässä ajassa ja hotellimme on hulppeissa maisemissa. Queenstown ja Lake Waka avautuvat alapuolella lumihuippuisten vuorten ympäröiminä.

---

Ranta ja kiviä... ja tietää sitä jo mitä siitä seuraa!

Tämä oli jotakin ennen kokomatonta. Kun tee tuli pöytään tuli myös ns. teemittari, josta sitten tietää tiimalasista kun tee sopivaa omaan makuun :)

Queenstownin kävelykatu... sateella kaurismäkeä mutta auringon paisteella bobmarleytä.