Päivä 15 | Te Anau - Dunedin

Uuden Seelannin etelä-saaren eteläisin piste numero 1... ainakin eteläisin mihin autolla pääsee asvalttia pitkin.

Uuden Seelannin etelä-saaren eteläisin piste numero 2... ainakin eteläisin mihin autolla pääsee.... ja SlopePoint ihan virallisesti eteläisin. Ja jos Uusi Seelanti sijoitettaisiin vastaaviin leveyspiireihin pohjoiselle pallonpuoliskolle. Niin toinen pää olisi Espanjan Malagan kohdalla ja toinen pää Ranskan Lillen kohdalla.

---

Long pitkä päivä. Pingviinijahdissa siellä ja täällä ja niitä myös nähtiin. Maailman harvinaisin pingviinilaji Yellow Eyed Penquin asuu täällä ja vain täällä ja näimme muutaman. Maailman pienin pingviinilaji Blue Penquin asuu myös täällä ja Australiassa ja näimme noin sata.  Ne uivat pesäkoloillensa ihan Dunedinin kupeessa joka ilta kun aurinko laskee. Ja kun aurinko laskee täällä vasta yhdeksän jälkeen ja viimeinenkin ravintola lopettaa ruuan tuottamisen kymmeneltä, niin tarkoitti se sitä että saimme nauttia herkullisen McDonalds dinnerin yhdentoista korvilla kun takaisin kaupungissa… mutta balanssi säilyy kun eilen oli gurmee italialaista… :]

Tänään kohdalle osui myös Uuden Seelannin eteläsaaren kaksi eteläisintä pistettä. Bluff joka puhdasta bluffi ja sitten se todellinen. Vähän niin kuin Etelä-Afrikassa kävijöille annetaan ymmärtää että Cape Hope on Afrikan eteläisin piste vaikka se todellisuudessa on Cape Agulhas. Makuasioista voidaan aina kiistellä ja kiistellään mutta Uuden Seelannin kaakon kulman tiet ja maisemat ykköstä. Jos olet ajanut Irlannin rannikoita, niin hyvin paljon samaa. Avaraa hulppea vihreää kumpumaisemaan korkeilla kallioleikkauksilla.

Dunedin oli myös minule uusi tuttavuus. Jostakin olin saanut mielikuvan, että se on unelias kalastajakylä kun se todellisuudessa on viriili yliopistokaupunki. Otago Penisula yllätti yhtä lailla. Se kun oli 40km… etukäteismielikuvissa noin 4. Ja kertyi niitä kilometrejäkin tänään selkeästi enemmän kuin minään muuna päivänä… 600 ja rapiat. Että sillä lailla. Ja aamulla tavataan toijotien luona 0830.

---

Meillä matkassa myös toinen synttärisankari. Anne täytti toissapäivänä 29 ja Matti tänään 79. Kun tulee 85 mittariin, niin suunnitelmissa on vaihtaa moottoripyörä trikeen.

Tauko tanssit... tällä taukopaikalla pikku lava tarjolla. Aikku ja Anne valssaamassa.

Tämän laitumen kun delhiläinen citylehmä näkisi, niin saattaisi kuolla pystyyn kateudesta vihreänä.

Yellow Eyed Penquin... tämä maailman harvinaisin pinviini ja se elää ainoastaan Uudessa Seelannissa.

Ja nämä kaverit kuuluvat Blue Penquin -kastiin, joka maailman pienin pinviini. Suomalainen varis on noin samaa kokoluokkaa.

Ja näitä riittää... tosin ei enää niin paljoa ainoastaa 7kpl 1 asukasta kohden. Eli täällä 32 miljoonaa lammasta.

Päivä 14 | Queenstown - Milfords Sound - Te Anau

Happy Christmas... tälläkin voi tietty osallistua lammaskuvakilpailuun ja ihan oikeitakin taustalla. Tolpan nokassa istuva saattaa päätyä kotikuuseen... :)

---

Kuningattaret tuskin heräävät kovin aikaisin edes Queenstownissa!? Tiedä häntä miten se sellainen meihin liittyy mutta 0838 liikkeellä kuitenkin ja suuntana yksi maan suurimmista luontonähtävyyksistä, Milfords Sound. On se upea… varsinkin jos ei ole Norjassa liikaa pyörinyt. Jos on niin sitten vuono vuonojen joukossa… :] 

Mutta Milfords Sound -vuonosta riippumatta päivä taas täynnä toinen toistaan hulppeampaa maisemaa Queenstownista alkaen. Ja tänään ajamme ilmeisesti sitä kaikkein upeinta Uutta Seelantia, jos sellaista nyt erikseen voi nimetä. Lumihuiput ainakin koristavat reittiämme paljonkin. Ja kuvaamaan on tietty pysähdyttävä tuon tuostakin.

Milfords Soundissa laivalle pariksi tunniksi. Ja paljon upean maiseman lisäksi merta, pingviinejä, hylkeitä, vesiputouksia ja makrilleja. Te Anaussa, yöpaikassamme osoite on La Dolce Vita. Ja ainakin oman kokemuksemme perusteelle suosittelen jos liikut kulmilla. Keittiössä aitoja alan ammattilaisia ja ruoka sen mukaista… ja paikan isäntä osaa ottaa asiakkaansa aitoon itailaiseen tapaan italialainen kun on… :)

---

Etelä-Saaren maailman kuulut Kea -kuvaajat, J.Kupu ja K.Gerstin työssään. 

Merille. Aluksemme Milfords Soundin satamassa.

... ja sitten merellä. Aikku keskittyy kahviinsa ja Kirsi maisemiin...

Iltapäivätorkut... hylkeet lepuuttavat suurimman osan päivää ja paikallinen kalliokiipeilijä... !?

Ei nut ihmeellinen mutta päivän paras pingviinikuvani silti.

Sirkkis tekemässä Matille Matin elämän ensimmäistä tatuointia päivällistä odotellessa.

Päivä 13 | Queenstown

Ryhmä Kiwissä... tämä Kiwi osa Queenstownissa Gondolan ala-asemalla.

---

Tänään ohjelmassa kulmilla kulkemista. Aamiaiselta kujemme Queenstownin Gondolalle joka vie meidät jokustametriä kaupungin yläpuolelle… ja jälleen on edessämme enemmän hulppeaa maisemaa kuin sielu pystyy sulattamaan. Tässä kaupungissa Pohjanmaan tasangot ovat todellista eksotiikkaa. Varsinkin etelä-saari on jotakin missä tasankoja ei juuri ole Chirstchurchin ympäristöä lukuunotamatta.

Gondolaretkeltä Arrowtowniin, joka oli 1860 -luvun kultaryntäyksen keskus tässä osaas maapalloa. Ja mikä hauskinta, suuri osa keskustan alkuperäisestä asusta on tallella. Tosin vähän enemmän turistic kuin 1800 -luvulla, mutta tallella. Ja kultaakin on vielä tallella. Vuokraan Arrowtownin museosta muutaman vaskooliin ja painamme joen rantaa. Seppo joka ryhmämme pro kullankaivaja näyttää miten toimitaan ja sitten toimintaan. Ja tulee sitä, KULTAA! Seppo löytää tietty ensimmäiset hiput, mutta heti kohta me muuta perässä. Ja loppusaldo on noin kaksi tusinaa hippua. Ei sillä nyt vielä rikastumaan pääse, mutta kultakuume selvästi tarttuu melkein jokaiseen.

Benji -hyppy kuume ei sen sijaan leviä kultakuumeen lailla. Eilen meitä oli vielä päivällisellä 4 hyppääjää mutta tänään enään yksi. Seppo, Jyrki ja minä olemme kaikki chikeneitä. Anne on ainoa joka ei jänistä ja tekee mallikkaan hypyn vaikka tukka ei kastukkaan… :) … tommoosia ne poijaat on. Paukutetaan kyllä henkseliä, mutta ei sitten muuta… :) … mutta joo, en tiedä mikä tuossa benjissä on. Ajan kyllä moottoripyörällä tuhatta pieniä mutkateitä polvi maassa, joka paljon vaarallisempaa. Mutta kun pitäisi laittaa turvallinen kuminauha nilkkoihin, niin pää sanoo ei ei ei. Ota siitä sitten selvää. Mutta kaikki kunnia Benjistä Annelle, joka muuten tänään täytti 28 vee… ja näyttää ihan 26 vee.

---

Terhi, Matti ja minä Gondolassa matkalla taivaisiin.

Kirsi onnellisena... ja niin se taitaa olla, että kulta tekee naisen onnelliseksi... ainakin osittain... :)

Aikku keskittyy... ja kannatti. Tuli monta hippua.

Tämä ihan oma löytämää kultaa, joka päätyy kotiin omalla kullalle, RanskanIhmeelleni Martinelle.

Ainoa rohkea joukossamme. Anne 28 vee matkalla alas... tai ylös kuminauhat nilkoissa.

Benji -hyppääjät kalastetaan kumiveneeseen hypyn jälkeen. Eli tässä ainakin Anne matkalla alas.

Päivä 12 | Fox Glacier - Queenstown

Aamulla nokka kohti maan adrenaliiniksekuksena tunnettua Queenstownia. Aamusää ei paljoa anrenaliinia nosta. Enneminkin kaurismäkeläistä harmaata harmoniaa harmaan taivaan alla, mutta onneksi toijotamme sisällä paistaa aina aurinko. Ja muutama kivikin tulla pulpsahtaa molempiin tojotiin kun sopiva rantakohdalla vähävetisenä ajankohtana… siis rannalta poimittua. 

Eli tänään enimmäkseen siirtymäpäivä… kivirannan lisäksi stoppi, vesiputouksilla, parilla näköpaikalla ja lohenkasvattamolla. Kiinalaisia, joita on paljon ja jokapaikassa lohialtaat ehkä puhuttelevat, mutta suomalaiselle lohi on lohi. Jotakin mitä meillä on joka paikassa. En tiedä kuvittelenko, mutta tekee mieli väittää, että sen parin vuoden aikana jona en ole täällä käynnyt, kiinalaisten turistien määrä on kasvanut kohisten… ja veikkaan, että suht. valistunut veikkaus on, että kiinalaisten määrä tulee edelleen kasvamaan kohisten.

Maisemissa ei ole tänäänkään valitamista vaikka kaikki huiput pilvessä ovatkin… ja tiet ovat hauskoja jopa autolla ajettaviksi. Ei tietty haittaisi vaikka leveyttä olisi vähän enemmän. Aika usein meidän tojotienkin leveys täyttää kaistan eikä mitään pientareita olo. Todellisia sissejä ovat ne jotka lähtevät polkupyöräilemään Uuden Seelannin kapeille ja mutkaisille teille. Useimpien teiden leveys kun ei riitä yhdelle filarille ja kahdelle autolle. Fillariturismi on täällä aidosti vaarallista.

Queenstown on kohdalla hyvässä ajassa ja hotellimme on hulppeissa maisemissa. Queenstown ja Lake Waka avautuvat alapuolella lumihuippuisten vuorten ympäröiminä.

---

Ranta ja kiviä... ja tietää sitä jo mitä siitä seuraa!

Tämä oli jotakin ennen kokomatonta. Kun tee tuli pöytään tuli myös ns. teemittari, josta sitten tietää tiimalasista kun tee sopivaa omaan makuun :)

Queenstownin kävelykatu... sateella kaurismäkeä mutta auringon paisteella bobmarleytä.

Päivä 11 | Greymouth - Fox Glacier

'Katto mitä maa löysin!' ... Pia ja Jyrki kivikaupassa. Kaikki kivet free. Ja tulihan niitä jokunen mukaan... :]

---

Kiviä, westcoastia ja jäätiköitä. Kivet tulevat ensin. Heti Hotatikan aamiaisen jälkeen… ja HotaTika myös jaden 'pääkaupunki'… no ainakin sitä myydään monessa kaupassa, myös meidän aamiaispaikassa. Sirkkis on tietty tehnyt ensimmäiset kaupat ennen kuin aamiainen on pöydässä ja näyttää sieltä lähtevän mukaan kaikkea pientä monen muunkin mukana.
Jadelta rantaa kiville… ja niitä lähtee paljon mukaan. Moniko niistä pääsee lentokoneeseen ja Suomeen? Jää nähtäväksi, mutta jos kaikki, tarvitaan yksi extra samsonite… ;) … jonkun lainen hauska yhteistauti tuo kivien keräily. Monessa meissä se tosin on ollut pitkään vailla merkkejä paranemisesta.
Iltapäivällä teemme kaksi patikkaretkeä. Ensimäisen Frans Josef jäätikön reunalle ja toisen Fox Glacier jäätikön reunalle… Fox Glacier vetää selvästi pidemmän korren. Ainakin se näyttää mahtipontisemmalta ja parikkaretki läpi taikametsän eksoottinen. Niinkin eksoottinen, että onnistumme kadottamaan Matin. Ei tosin saniaispuiden hallitsemaan taikametsään vaan kiviseen joenuomaan. Matti tulee vähän Sepon edellä kivikon ylitykseen ja onnistuu lähtemään ylämäkeen kenenkään huomaamatta. Ylitys oli merkitty kyllä mutta Matti ei huomannut. Terhi onneksi huomasi Matin kiikareilla puoli tuntia myöhemmin puoli kilometriä ylempänä ja lähdin perään. Loppu hyvin kaikki hyvin… vähän kuitenkin ennätin säikähtää. Eihän Matti vielä edes 80 (vasta 79), mutta kapuaminen yksin ylämäkeen pienen toijotan kokoisten kivenmurikoiden keskellä ei aina hyvä ajatus nuoremmillekaan… ei ainakaan yksin. Mutta sissi mikä sissi. Matti siis… :)

---

Frans Josef glacier... siellä taustalla.

Fox glacier... siellä taustalla.

Hokitikan, aamiaiskaupunkimme keskustorni ja jadekaupan sisäänheittäjä, joka hoiti hyvin hommansa.

Penan päivän jälkkäri... ja on niin söpö että... ja Sepolla samanlainen! Kaapien ovat raottumassa :) 

Kuvassa Pena, mutta tämmöstee kivikkoa Matti lähti kapuamaan... ja ne kivet vain suurenivat.

Päivä 10 | Christchurch - Greymouth

Matti puuttuu yläkuvasta, mutta muuten kaikki paikalla kun kuvaaja kamera takana. Tessu on maalivahti... siksi maassa... ja highway 73 varrella etelä-saaren alpeilla. Eikä mitään LOTR-elokuvien rekvisiittaa vaan ihan luonnon muovaamia kalkkivimuodestelmia.

---

IPhone soittaa mootzaartia puoli kahdeksan. Kurkistus verhon raosta ja totean että elämä on entisellään. Sininen on taivas. Aamiainen löytyy vajaan tunnin ajon päästä… ja sitten paljon upeaa ja erittäin upeaa maisemaa kun lähdemme ylittämään etelä-saaren alppeja. Nämä tämän maan asukkaat on totisesti poispilattu hulppealla luonnolla ja fantastisilla masemilla. Mutta kai nuo sen kestävät kun mekin kestämme.
Arthur Pass on noin ylityksen keskellä ja myös huikopalastoppi paikka. Paikalliset Keat ovat myös todenneet, että Arthur Pass on erinomainen paikka huikopaloille. Keat ovat vuoristopapukaijoja… varastelevia vuoristopapukaijoja, jotka vievät kirjaimellisesti leivän kädestä jos sitä tuulettaa muutaman sekunnin liikaa. Ja ovat selvästi ylpeitä varkaita. Ja miksi eivät olisi, ne ovat tottuneet filmitähden elämään, missä turistien eväiden varastelu tuo vain lisää glamouria. 
Iltapäivän puolessa olemme laskeutuneet alpeilta ja päädymme uimaan Mamakoa -järveen… vesi on noin samaa kuin kotimainen kesäkuun järvi… ja riifreshing. Päivä päättyy tänään Greymouth nimiseen pieneen kaupunkiin, jonka rannalta lähtee Suomeen kivi jos toinenkin. Kirsi ja Sirkkis vastaavat suurimmasta kivikuormasta... ja siitäkin huolimatta, että Sirkkis jätti puolet kivistä pizzeriaan tipiksi... :]

---

Niitä vielä on... Kiwiä luonossa vaan ei paljoa.

Etelän alpit ja olo kuin alpeilla ikään. Uudessa Seelannissa tuntee helposti olon kotoisaksi ja onhan se psyykkisesti kuin euroopassa olisi.

Kirsi ja Pena kuvaamassa Arthur Passin julkista, Keaa joka myös tunnettu ruokarosvo.

Jyrki muikeana Mamakoa -järvessä, jossa suurin osa meistä kävi uimassa.

YapYap... tuossa sitä elämän ohjetta, joka olisi monen hyvä muistaa päivittäin. Life kun on Now!

Tag 9 | Kaikoura - Chirstchurch

Sadea-amupäivän huvituksia... wine testing. Oma mielipide on, että jos haluaa hyvää paikallista, niin kaikki punaiset voi unohtaa sen siliän tien, mutta Uusi-Seelantilaiset valkoviinit ovat niin sanotusti tosi yes.

---

No nut se tapahtui… taivas putosi niskaamme. Sataa ja pilvet roikkuvat auton katon korkeudella. Emme pääse nauttimaan Kaurismäkeläisestä säästä kuitenkaan kuin iltapäivälle… :) … mutta yes, vakavasti ottaen säät ovat olleet erinomaisen suosiolliset, joten yksi sade aamu ei paljoa paina. Ja onhan se erinomainen syys mennä wineryyn. Ensimmäinen johon aiomme on myytävänä… päätämme nopeasti, että emme osta sitä ja jatkamme seuraavaan… ja taidan ostaa elämäni ensimmäisen riezling -pullon. Mitähän se RanskanIhmeeni kotona sanoo siihen jää nähtäväksi… :]

Christchurch löytyy vajaan parinsadan kilometrin päästä. Tavarat hotelliin ja plänB, joka on WildLifePark, josta löytyy Kiwiä… näemme kolme yön virkkua. Puiston kiwit pidetään keinovalaistuksella turistirytmissä, eli ne luulevat että on yö kun on päivä ja päinvastoin. Olen nähnyt pari vastaavaa aikaisemminkin, mutta tämä selkeästi paras. Ja löytyy samasata puistosta paljon muutakin mutta ne enemmän ja vähemmän täytettä.

Iltapäivän lopuksi suuntaamme etsimään gondolaa joka vie vuorille. Löydämme kuitenkin pian itsemme tojotissamme vuorilta. Christchurchiläisillä on huippu vaellus ja maastopyörämaastot ihan kaupungin vieressä. Itse kaupungin keskusta näyttää edelleen romulta ja tyhjältä maanjäristyksen jälkeen. Se on täysin eri paikka jossa kävin viimeksi juuri ennen maanjäristystä. Suurin osa ydinkeskustan rakennuksista on tuhoutunut ja korjaus kesken. Niin ikään toteamme nopeasti että keskustasta turha yrittää löytää toimivaa ravintolaa. Mutta kilometri keskustasta ulos ja maanjäristyksestä ei mitään turistille näkyvää todistetta… ja ravintoloista on varaa valita.

---

Henry... henkilökohtainen suosikkini Chirctchurchin Wildlife Parkissa... :)

Albert etsimässä matoja... tai mitä herkkuja sieltä maasta nyt löytyy.

Tupu, Hupu ja Lupu juoksentelivat kirjaimellisesti jaloissa... ja kaikki heidän samanlaiset kaverinsa.

Rivillinen Maailman kuuluja luontokuvaajia työssään.

Christchurchin nurja puoli... tämä kuva ydinkeskustasta. Eli keskusta edelleen jokseenkin täysin romuna 2011 maanjäristyksen jäljiltä.

Dag 8 | Kaikoura

Sinne se katoaa... valtameren syvyyksiin. Mobu Dick silmiemme edestä.

---

Keli täyttää jälleen toiveet ja Terhi on pelissä mukana, mitkä molemmat erinomaisen hyviä asioita tänään kun meillä valasretkipäivä. Lähtöaika minua eilen vähän nikotutti kun olimme lippuja varaamassa, mutta olin selkeä vähemmistö. Ja vaikka aamu-uninen olen ihan luonnostani ja aina ollut, niin oli silti mukava lähteä seitsemältä aurinkoiselle merelle. No emme me ihan seitsemältä siellä merellä ole mutta liikkeellä kuitenkin. Valastoimisto, briiffaus, pikku bussiajelu satamaan ja merelle.

Rahat luvattiin takaisin jos valasta tai valaita ei näy… ja pitkään näytti siltä että saamme tyytyä albatrosseihin ja kahteen hylkeeseen. Lopulta kuitenkin onnistaa ja pääsemme näkemään valaiden kuninkaan, Sperm Whalen, Moby Dickin lähietäisyydeltä ja todistamaan kun se katoaa syvyyksiin. Toinenkin jättiläinen oli kuulema kulmilla. Se ehti kuitenkin sukeltaa ennen kuin tulimme. Ja jokaista sukellusta seuraa noin kolmen vartin pinnan alla olo.

Iltapäivä on pyykkipäivä ja kuntosalipäivä. Menen Sepon kanssa kuntosalille ja paljastuu että Seppolla on ura edessä personal treinerinä jos uranvaihto tulee suunnitelmiin. Ja yes, hauska saada vähän personal treenausta. Itse kun tulee siimoja aika harvakseltaan kuntosalilla kiusattua… :) … Suurin osa meistä katoaa iltapäivällä hyljebongaukseen Kaikoura Penisulan kärkeen… ja shoppaamaan ja sillä lailla.

---

Valaskatselualuksemme... tai sen sisaralus kun olimme toisella.

Kaikoura Penisula ja etelä-saaren reunan alkualpit mereltä katsottuna.

JOUR 7 | Kaikoura

Seppo, Pena, Kirsi, Sirkkis, Matti, Aikku ja Anne... päivän patikkaretken alkumetreillä. Masemissa ei valittamista, ne vain yksinkertaisesti upeat.

---

Aamu on jälleen kuin morsian. Terhi kuitenkaan ei. Pilkkukuumetauti ahdistaa tai pikkukuume ainakin. Terhi jätetään peittojen väliin ja me muut suuntaamme rantaa keräämään kiviä… valasretkitoimiston viereen. Kun valasretkiliput ja kivet taskussa, otamme suunnaksi Kaikouran niemimaan. Joka erityisen kaunis sellainen. Itseasiassa täydellinen paikka vaellukseen, joka kestää 3-4 tuntia. Itseasiassa minä ja Pena olimme ainoat jotka teimme koko rundin, syystä tai toisesta joku oli tehnyt pubin vaellusreitin viereen 3 varttia ennen loppua. Syystä tai toisesta joukkueemme päätyy pubiin kesken patikoinnin. Että sillä lailla.

Loppuiltapäivä on niin sanotusti free shoping tai miten vain. Sirkkis on selkeä ykkönen Uuden Seelanin kansantalouden ylläpitäjänä… mutta kyllä ainakin osa meistä muistakin osaa… :) … kai?! Ilta on seafood… eilen seefoodin syöjiä ja syöjiä ylipäätään löytyi itseni lisäksi vain kolme. Sirkkis, Pena ja Seppo. Myöhäisellä hotellille tuloajalla lienee myös jotakin merkitystä ollut asiaan. 

---

Tämä tauti on itsellänikin... kivien keräilytauti. Kirsi on cool eikä moiseen sorru... ei ainakaan kuvanottohetkellä... :)

Kaikoura Penisulan maisemaa.

Hippistöttiäinen <=> erikoislintu. Jyrkiltä voi kysyä tarkempia tietoja... :]

Hot Sex On The Beach!

Ja kuka väittää, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella?